Koronaviruksen tunnistavat koirat aloittivat työnsä Helsinki-Vantaan lentokentällä.
Kuvassa Kössi-koronakoira.
Koirat ovat löytäneet jo ensimmäiset COVID19 tautia kantavat matkustajat. Finavian mukaan koronavirus on osoittautunut koirille helpoksi tunnistettavaksi ja tulokset ovat olleet hyviä.
Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan tutkimusryhmän alustavissa tutkimuksissa on selvinnyt, että koira pystyy haistamaan viruksen lähes sadan prosentin varmuudella.
Koirien on mahdollista erottaa koronatartunta jopa päiviä ennen oireiden puhkeamista, mihin laboratoriotestit eivät pysty.
Helsinki-Vantaalla testiin menevä matkustaja pyyhkäisee ihoaan näytelapulla ja pudottaa sen kuppiin, jossa näyte viedään koiran nuuhkittavaksi. Menettely suojaa myös koiranohjaajia tartunnoilta.
Suomen koronakoirat kiinnostavat ja maailmalla on seurattu Suomen koronakoiria suurella mielenkiinnolla.
Kansainvälisistä medioista muun muassa New York Times, Washington Post, Guardian, Newsweek ja Forbes ovat kirjoittaneet asiasta. Koronakoirista on uutisoitu myös amerikkalaisilla ja brittiläisillä televisiokanavilla.
New York Times on julkaissut koirista jutun, jossa selvitetään muun muassa, miksi koirat on valjastettu koronaviruksen tunnistustehtävään ja kuinka ne sen tekevät. Lehti huomioi, että Suomi on ensimmäinen maa, jossa pilottihanke on käynnistynyt. Sen mukaan myös Britanniassa, Ranskassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa ollaan kokeilemassa koiria koronaviruksen tunnistamisessa.
Brittilehti Guardian toteaa jo otsikossa, että koirat haistavat viruksen liki sadan prosentin tarkkuudella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti