Tämä kertomus Robinsonista perustuu oikeaan 1700-luvun alun tapaukseen.
Skotlantilainen Alexander Selkirk oli tarinoista päätellen lyhytpinnainen mies.
Hän joutui jo alle kaksikymppisenä jatkuvasti riitoihin ja tappeluihin, joiden seurauksena hän pakeni merille ja päätyi lopulta 28-vuotiaana perämieheksi kapteeni William Dampierin alukselle, joka oli lähdössä kaappariretkelle Etelä-Amerikkaan.
Matka ei sujunut kuitenkaan hyvin. Muonavarat hupenivat liian aikaisin ja lisäksi alus vaurioitui myrskyssä. Kapteeni ohjasi sen autiolle Más a Tierran saarelle, missä ruokavarastot täytettiin - mutta alus jäi muuten huonoon kuntoon kun kapteeni ilmoitti matkan jo taas jatkuvan.
Silloin Selkirkiltä paloi päreet ja hän ilmoitti, ettei astu jalallaan koko laivaan ennen kuin se on kunnostettu merikelpoiseksi.
Matka ei sujunut kuitenkaan hyvin. Muonavarat hupenivat liian aikaisin ja lisäksi alus vaurioitui myrskyssä. Kapteeni ohjasi sen autiolle Más a Tierran saarelle, missä ruokavarastot täytettiin - mutta alus jäi muuten huonoon kuntoon kun kapteeni ilmoitti matkan jo taas jatkuvan.
Silloin Selkirkiltä paloi päreet ja hän ilmoitti, ettei astu jalallaan koko laivaan ennen kuin se on kunnostettu merikelpoiseksi.
Ei olisi kannattanut. Dampien otti nimittäin uhoamisen tosissaan.
Kun Selkirk tajusi tämän ja yritti perua sanansa, oli jo myöhäistä.
Hänelle jätettiin hieman tarvikkeita, ja laiva katosi horisonttiin.
Suurin ongelma ei ollut hengissä pysyminen. Se, mikä Selkirkin hengen oli vähällä viedä, oli häntä vaivaava yksinäisyys. Ihmiskontaktin puute vei hänet lähelle itsemurhaa.
Kunnes saarelle jätettiin ilmeisesti jonkin rikoksen tehnyt
alkuasukas, jolle tutustutettuaan hän antoi nimeksi
Perjantai.
Ensimmäiset viikot aution saaren asukki vietti rannalla rommia naukkaillen ja ulapalle tähyillen. Hän uskoi aluksi, että tämä oli käytännön pila ja miehistö palaisi pian hakemaan häntä.
Viikot ja kuukaudet kuluivat, mutta ketään ei kuulunut. Rannalle tuli lopulta vain merileijonia, jotka ajoivat hänet sisämaahan. Siellä hän rakensi asumuksen ja metsästi villivuohia ja viljeli vihanneksia. Metsästys sujui ensin laivalta hänelle jätetyllä musketilla, mutta ruudin loputtua Selkirk opetteli juoksemaan saaliin kiinni.
Viikot ja kuukaudet kuluivat, mutta ketään ei kuulunut. Rannalle tuli lopulta vain merileijonia, jotka ajoivat hänet sisämaahan. Siellä hän rakensi asumuksen ja metsästi villivuohia ja viljeli vihanneksia. Metsästys sujui ensin laivalta hänelle jätetyllä musketilla, mutta ruudin loputtua Selkirk opetteli juoksemaan saaliin kiinni.
Seurakseen hän kesytti saarella asuvia villikissoja, jotka pitivät samalla saarella asuvat rottalaumat loitolla. Rotat olivat suuri ongelma, sillä ne hyökkäsivät puremaan aina Selkirkin nukkuessa.
Vaatteet Selkirk teki eläinten nahoista ja ainoa viihde oli hänelle jätetty Raamattu.
Kerran rantaan tuli vihollisten eli espanjalaisten alus, mutta heidän käsiinsä joutuminen olisi ollut vielä pahempi kohtalo kuin autiolla saarella asuminen.
Suurin ongelma ei ollut hengissä pysyminen. Se, mikä Selkirkin hengen oli vähällä viedä, oli häntä vaivaava yksinäisyys. Ihmiskontaktin puute vei hänet lähelle itsemurhaa.
Kunnes saarelle jätettiin ilmeisesti jonkin rikoksen tehnyt
alkuasukas, jolle tutustutettuaan hän antoi nimeksi
Perjantai.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti