Lapissa harvinaisen kirkas meteori valaisi kaamoksen torstai-iltana, ja meteoriitteja putosi Inarijärven seudulle.
Harvinaisen kirkkaita meteoreja, eli tulipalloja, on havaittu viime päivinä myös Saksan ja Ranskan taivailla, sekä Yhdysvalloissa Ohion ja Arizonan osavaltioissa.
Kaikki neljä havaintoa tehtiin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, kymmenen tunnin sisällä toisistaan.
Ensimmäinen kirkas meteori havaittiin Saksan yllä tiistaina noin kello 18 Suomen aikaa.
Sen lentoreitti kulki idästä länteen.
Muutamaa tuntia myöhemmin myös Ranskan Bordeaux'n yläpuolella nähtiin samantyyppinen tulipallo.
Yhdysvalloissa IMO sai useita havaintoja meteorista, joka lensi Ohion osavaltion yli. Kuten Saksassa, meteorin lentoreitti kulki idästä länteen.
Myöhemmin yöllä neljäskin tulipallo nähtiin Arizonan taivaalla. IMO sai havaintoja meteorin nähneiltä ihmisiltä myös lähiosavaltioista Kaliforniasta, Nevadasta, Utahista ja New Mexicosta.
IMO on vastaanottanut neljästä meteorista yhteensä yli 1150 havaintoa.
Avaruusromuakin tippuu Maahan hallitsemattomasti

Kiinan ensimmäinen avaruusasema Tiangong-1, "taivaan palatsi", putoaa kiihtyvää vauhtia kohti Maata. Vaikka kahdeksantonninen asema hajoaa ilmakehässä, Maahan lasketaan päätyvän jopa satakiloisia romunkappaleita.
Varoituksia siitä, minne romua putoaa, voitaneen antaa vasta tunteja ennen tömähdystä – tai todennäköisesti loiskahdusta, onhan maapallolla paljon enemmän vesi- kuin maapintaa.
Tiangongin matkan lasketaan päättyvän lähikuukausina, ehkä jo tässä kuussa.
Harvardin yliopiston astronomi Jonathan McDowell arvioi, että tieto paikasta selviää vain kuusi tai seitsemän tuntia ennen putoamista. Pienikin muutos ilmakehän olosuhteissa voi siirtää putoamispaikkaa kokonaisen mantereen verran, McDowell sanoo.
Avaruusromun putoamisesta omille kulmille ei asiantuntijoiden mukaan kannata kantaa erityistä huolta. Painovoima on tuonut lähiavaruudesta jo paljon ihmisen sinne laukomaa, eikä kenenkään tiedetä loukkaantuneen, saati kuolleen.
Tiangongin kokoista tavaraa ilmakehään palautuu parin vuoden välein.
Suomeen tiedetään pudonneen 14 meteoria.
Kun tulipallo torstaina valaisi Inarin taivaan, paikalliset soittivat ihmeissään pelastuslaitokselle.. Vielä dramaattisempia hetkiä koettiin kevättalvella 1899,
kun Bjurbölen meteoriitti putosi meren jäälle Porvoon edustalla.
Kirkas tulipallo nähtiin koko Etelä-Suomen alueella.
kun Bjurbölen meteoriitti putosi meren jäälle Porvoon edustalla.
Kirkas tulipallo nähtiin koko Etelä-Suomen alueella.
Helsingissä kuultiin niin mahtava jyly, että maailmanlopun uskottiin tulleen.
Nyt meteoriitti on esillä koristeellisessa vitriinissä Kumpulan kartanossa Helsingissä.
Nyt meteoriitti on esillä koristeellisessa vitriinissä Kumpulan kartanossa Helsingissä.
Möhkäle näyttää kevyeltä mutta painaa 82 kiloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti